Tulevaisuus

- Mikä sinusta tulee isona, John? kyseli opettaja tulevaisuuden suunnitelmia kolmannelta luokalta.
- Minusta ja Edwardista tulee supertähtiä, John vastasi ja katsoi Edwardia leveä hymy kasvoillaan. Koko luokka alkoi nauramaan, opettajakin hymyili hyssytellessään toisia hiljenemään. Edward tuijotti Johnia mykistyneenä, silmät vetistyen.
- Ups, John sai suustaan. Hän oli paljastanut kaksosten suurimman toiveen, salaisen unelman. Loppu koulupäivän he saivat kuulla haaveilevansa turhaan, eihän onnettomista, kömpelistä  pelleistä voisi tulla mitään.
- Sinun laulu äänelläsi ei pitkälle pötkitä, kaksosten kiusaaja tökkäsi Edwardia vatsaan.
- Ehkä he ajattelivat toisenlaista tähteyttä, toinen nauroi. - Homot!  Kiusaajat jättivät pojat rauhaan heitä hetken tuupittua.
Edward juoksi suoraan heidän huoneeseen kotiin päästyään, John kävi hymyillen valehtelemassa koulupäivästä vanhemmille. Edward oli lyyhistynyt sängylleen, silmät täynnä surua ja vihaa ja suunpielet alas vääntyneinä.
- Anteeksi, John oli jäänyt heidän huoneensa ovelle seisomaan, hän pidätteli kyyneleitä toisin kuin Edward.
- Nyt he saivat syyn kiusata meitä vielä lisää! John miksi teit sen? Se oli salaisuus, sellainen, josta ei kerrota kenellekään!
John ei osannut vastata. Hän vain tuijotti lattiaa ja toivoi voivansa mennä ajassa taaksepäin. Hän keräsi rohkeutta, käveli Edwardin luo ja halasi tätä.
- Ed, me selviämme tästä. Näytämme heille, kun olemme kuuluisia ja rikkaita..
-John, raha ei ole niin tärkeää.
- Shh .. He saavat katsoa TVstä, kun annamme haastatteluja ja loistamme. Ja olemme supertähtiä. Heistä tulee vain luusereita.
Edwardin sängyllä maaten ja halaten he kertoivat toisilleen miten he parantavat maailmaa supertähtinä.

Niin herkät jalat

John ja Edward potkivat palloa takapihalla. Oli kesäloma, aurinko paistoi, luonto vihersi ja ilma tuoksui kukilta. Edward potkaisi pallon kauas ja John juoksi hakemaan sitä. Hän kompuroi omiin jalkoihinsa tömähtäen maahan. Keuhkot tyhjenivät, oli vaikea hengittää. John ei noussut, makasi nurmikolla kädet ylävartalonsa alla, toinen jalka suorana ja toinen nilkka pahasti vääntyneenä. Edward juoksi hätääntyneenä veljensä luokse, kysyi sattuiko häneen ja tarvitsiko hän apua. Vihdoin John sai keuhkoihinsa happea, hän alkoi täristä ja itkeä.
- Nilkkani! Sattuu kamalasti.
Edward käänsi Johnin selälleen, nosti ensin istumaan ja sitten ylös asti.
- Äiti, äiti. Johniin sattuu, Edward itki puhelimeen.
- Mitä on tapahtunut? Mihin Johnia sattuu? Äiti alkoi kysellä. Edward kerkesi sanoa vain, että Johnin nilkka oli vääntynyt, kun äiti jo sanoi olevansa kohta siellä ja katkaisi puhelun.
- Ei hätää, John. Äiti ja isä ovat kohta täällä. Johniin sattui kamalasti, kuin jalkaa olisi sahattu pois. 
Jalan tutkimisen ja paketoinnin jälkeen lääkäri antoi liudan ohjeita ja kieltoja jalan hoitoon ja ja liikuntaan. Koti-matkalla autossa John marisi että hänelle tulisi tylsää, hän ei saanut kuin istua ja maata, välttää liikkumista. 
- Minä viihdytän sinua, Edward huudahti ja luetteli listaa kaikista asioista mitä he voisivat tehdä, vaikka John ei pystyisi liikkumaan.

Tuota John ja Edward muistelivat, kun tällä kertaa Edwardin jalka oli paketissa hänen kaaduttuaan lavalla. Tapauksesta oli jo jonkin aikaa, olivathan he vasta kaksitoista vuotiaita. Nyt he olivat kaksikymmentä vuotiaita, melkein yhtä lapsia kuin ennenkin.