Muistan, ensimmäinen kerta oli joskus puoli vuotta sitten. Valkoinen höyhen olkapäällä. Pelasit playstationilla, kun tulin taaksesi ja nappasin sen olkapäältäsi.
- Mikä tää on? Kysyin, kun pudotin sen nenäsi eteen. Et ehtinyt vastata, kun sanoin jo :
- John, mäkin haluan pelata! Ja nappasin ohjaimen kädestäsi.
Tuon kerran jälkeen löysin niitä sinusta pari kuukaudessa, olin ihmeissäni ja nauroin, että olet enkeli, yrität kasvattaa siipiä. Olin pelottavan oikeassa. Itsekään et tiennyt mistä höyhenet tulivat, mutta et jaksanut välittää.
Syksyllä löysin viimeisen hiuksistasi. Otin sen talteen, ihan vain huvikseni. Puhaltelimme silloin purkkapalloja, räjäyttelimme niitä toisiltamme.
Nyt, jalat nilkkoja myöten loskassa seison hiukset silmillä, silmäluomeni roikkuvat ja olen entistäkin laihempi. Tuska syö sisintäni, en enää jaksa. Peiliin en voi katsoa, sieltä takaisin katsova näyttää liikaa sinulta. Peilit ovat vihollisia, kaikki peilit pitää rikkoa. Järven pinta ei saa heijastaa, täytyy tuulla, jotta kuoleman vene etenee ja pinta sekoittaa peilikuvan.
Mieleni mustenee, juoksen kadulla, juoksen, juoksen koska sinä tunnut juoksevan vierelläni, koska koetat saada kiinni olkapäästäni, kuten ennenkin. Syöt kanssani aamupalaa, oletkin elossa.
Mutta jos vahingossakin joku minut heijastaa, tajuan, olen yksin, olen tullut hulluksi.
Nuorempi kaksosista on vain puolikas ilman toista, varjo vanhemman kaksosen, silti oma persoonansa. Mutta maanpäällisiä enkeleitä ei enää ole, heidät otettiin yksi kerrallaan pois karusta maailmasta, vaikka toinen ei tahtonut olla koskaan yksin.
perjantai 14. marraskuuta 2014
Luottaako vai ei
Olipa kerran identtiset kaksoset, jotka elivät unelmaansa. Heillä oli toisensa ja unelmansa, kunnes joku tuli väliin.
Tanssimme ympäri huonetta ja hoilotimme. Musiikki täytti huoneen ja huitovat kädet sekoittivat sitä.
Salsa, tequila, corazon, cerveza, muy bueno
Salsa, tequila, corazon, cerveza, muy bueno
Emme ymmärtäneet kertosäkeestä paljoakaan, mutta lauloimme mukana täysillä. Sanat ja rytmi olivat mukaansa tempaavia.
UNO
DOS
TRES
TEQUILA!
Katsoin tyttöäni. Minun rakastani, hulluttelevaa ja hurmaavasti kikattelevaa ilopilleriäni.
Edward oli hotellin aulassa fanien piirittämänä. Minä ja Lizzy karkasimme sieltä huoneeseeni. Hän kulki kanssani keikoilla ensimmäistä kertaa. Olemme seurustelleet yli vuoden, mutta rakkaus ja maaginen yhteys ei ole kadonnut väliltämme.
Hola sombrero!
Cuanto costa señorita?
Enchilada, Ronaldo, futbol
Ricky Martin
No hablo español
Lizzy nojasi seinää vasten hengästyneenä sängyille hyppimisestä ja huoneen ympäri juoksemisesta.
- Se oli taas jotain ihan älytöntä! Lizzy heittäytyy nauraen sängylle, ja taputtaa tilaa vierellään.
Asetun varovaisesti hänen viereensä, etten vahingossa satuttaisi häntä liian kapealla sängyllä.
- Eikä kukaan edes ole kaivannut minua. Edward pärjää ilmeisesti ihan hyvin, totesin.
Kiedoin käteni tiukasti Lizzyn vyötärölle. Painoin kasvoni hänen tuuheaan ja ruskeaan hiuspehkoonsa. Hän tuoksui kukilta.
Alhaalla Edward räpsi varmaan jo toista sataa selfietä fanien kanssa. Hän ei jaksanut enää hymyillä hampaat näkyvillä, väänsi hieman huulia hymyä tapailevaan kaareen.
Hän sai yksin huolehtia faneista, kun John riehui likkansa kanssa.
- JEDWARD! JEDWARD!
Fanit, pääosin tytöt kiljuivat ja huusivat minkä pystyivät, eikö kukaan kertonut heille, että se ei pidemmän päälle ole kovin mukavaa?
Edward katseli tyttöjen kasvoja, itkeneitä, hymyileviä, säteileviä, lasten kasvoja. Suuri osa oli alle täysikäisiä. Välillä hän ärsyyntyi yli-innokkaisiin faneihin, jotka hyppivät vuorotellen roikkumaan hänen kaulaansa. Niskaa alkoi jo jomottaa, ja hän hieroi sitä. Hänen ei enää tarvitsisi ottaa faneja vastaan, mutta hän ei myöskään tahtonut nähdä Johnin siirapista valuvia kasvoja kun hän oli Lizzyn kanssa.
Hän ja John olivat parhaita ystäviä, muita ystäviä hänellä ei ollutkaan. Ei ollut vanhoja koulukavereita, koska heitä kiusattiin koulussa. Oli vain faneja ja kiireisiä julkkisbestiksiä, heitä ei oikein voinut sanoa hyviksi ystäviksi.
Edward ei edes katsonut paperia, kun kirjoitti nimikirjoitustaan. Hän katsoi fania silmiin, hymyili vähän ja otti kuvan tämän kanssa. Se kesti vain pari sekuntia, mutta fani haluaa yleensä sanoa jotain, joten kuuntelen ja saatan vastata jotain.
Haukottelin ja sanoin vartijalle etten ota enempää vastaan tänään. Joku avustajistani toi minulle kylmää vettä ja banaanin. Banaani. En syö banaania koskaan ilman Johnia, tapasimme heitellä sitä toistemme suuhun. Tajusin, etten ollut syönyt banaania vähään aikaan.
Avasin sen kuoren ja puraisin. Nielaisin ensimmäisen palan, mutta heitin banaanin roskikseen, se ei ollut makea ja pehmeä, vaan juuri päinvastoin.
Kävelin hissiin, en jaksanut juosta portaita ylös. Nojasin hissin seinään valmiina nukahtamaan siihen paikkaan. Kuului kilahdus ja ovet avautuivat. Kävelin käytävällä hiljaa, etteivät hotellihuoneissa ehkä asustavat fanit kuulisi askeleitani ja ryntäisi käytävälle katsomaan. Pääsin huoneeni ovelle. Minun ja Johnin huoneelle. Kolautin pääni kiinni oveen, puristin silmäni kiinni ja kirosin hiljaa ääneen. Lizzy oli taas huoneessamme. En kestä sitä tekopyhää idioottia.
Räväytin oven auki ja paukautin kiinni äänekkäästi. Ainakin yritin. Se ei oikein onnistunut, sillä ovessa olivat sulkeutumisen hidastajat. Potkaisin seinää, eivätkä kyyhkyläiset huomanneet meluamistani. Sammutin rytmikkään kova äänisen musiikin. Silloin he katsoivat minua ihmeissään ja lopettivat tanssimisen.
- Mitä, miksi teit noin? John kysyi hämillään - Laita musiikki takaisin, tahdon tanssia!
- Etkö voisi olla hetken paikoillasi ja hiljaa? Tahdon levätä, fanit olivat tänään innokkaina.
En suonut katsettakaan Lizzylle. Väliintulija, erottaja, vajaa, ärsyttävä kikattaja. Voisin luetella vaikka mitä nimityksiä tuosta peikkohiuksisesta sekopäästä. Hänessä on jotain outoa, jotain epäaitoa.
Illalla John olisi halunnut viedä lizzyn ulos. Se ei kuitenkaan käynyt, fanit kuulema kävivät liian kuumina. Ja he vihasivat sekopää Lizzyä. Naurahdin, ihan oikein hänelle. Olin tyytyväinen vasta, kun Lizzy saataisiin eroon Johnista. Fanien avulla se kävisi nopeasti, piti vain keksiä miten.
Edward painoi kasvojaan tyynyyn ja yritti saada unta.
Hetken mielijohteesta hän hyppäsi sängystä ja alkoi hakkaamaan tyynyllä seinää.
- Vitun. Lizzy. Haista. Paska. Senkin. HUORA! Edward sanoi yhden sanan joka iskulla. Viimeisen hän karjui niin lujaa kuin vain pystyi.
Edward heitti kätensä suulleen, katsoi hajonnutta untuvatyynyä ja sen sisusta lattialla, katui huutamistaan ja mietti kuinka moni kuuli sen.
Hän vain seisoi keskellä pimeää hotellihuonetta pelkissä boksereissa huohottaen raivosta, untuvan ympäröidessä hänet.
Lukko raksahti, kahva vääntyi ja John sujahti sisään laittaen oven hiljaa kiinni.
- Edward? John suhisi, mutta ei saanut vastausta raivoissaan olevalta veljeltään, joka tuijotti vain eteenpäin siristellen silmiään. John napsautti valot päälle, kohdisti katseensa Edwardiin eikä saanut sanaakaan suustaan.
- Kuulin kyllä mitä huusit. Fanit tulivat käytävälle hädissään. Tajuatko ollenkaan kuinka moni kuuli mitä huusit? Oletko täysin hullu?! Johnin ääni alkoi nousta, hän yskäisi ja puhui taas melkein kuiskaten.
- He kuuntelevat koko ajan. Varsinkin nyt. Edward, kerro mikä helvetti sinulla on! En jaksa sinua, olet muuttunut ihan mahdottomaksi.
- Lizzy, Edward sanoi ääni värähtämättäkään apaattisella äänensävyllä.
John sulki silmänsä, pudisti päätään ja painoi päätään.
- Mikset voi vain hyväksyä, että olen onnellinen? Miksi? Miksi, miksi et voi jättää Lizzyä rauhaan? Kuule, on varmaan parasta, että nukun seuraavan yön Lizzyn luona. John lähti avaten oven hiljaa.
Edward otti peittonsa ja käpertyi huoneen sohvalle. Miksi elämä on epäreilua? Edwardin silmiä alkoi kirvellä, kuin patoutuneet kyyneleet haluaisivat vihdoin polttaa poskia. Kyyneleet alkoivatkin valua vuolaasti, hänen oli pakko nikottaa. Hänellä ei ollut ikinä ollut niin räkäistä itkua, eikä jaksanut hakea paperia vaan itki ja pyyhki nenäänsä peittoon.
Vihasin Edwardia. Ei, ei niin. En ymmärrä Edwardia. En ymmärtänyt, mitä hänellä oli Lizzyä vastaan. Lizzy on ainoa tyttö, johon olen rakastunut oikeasti, enkä koskaan halua luopua hänestä.
Heräsin Lizzyn sängystä, jossa ei ollut itse tyttöä. Hän pakkasi.
- Huomenta .. Mitä sinä teet? Kysyin unisesti ja hieroin päätäni.
- John, voi, minun täytyykin lähteä vähän aikaisemmin toimitukseen. Minulla on kunnia tehdä ylihuomisen erikoisnumero!
Lizzy oli töissä jonkin sortin lehdessä, ei kai kovin suuressa ja tunnetussa. Lizzy ei ollut paljoa puhunut siitä, mutta olin varmistanut häneltä, että se ei ole juorulehti.
Pettymyksen aalto pyyhkäisi ylitseni, mutta tunne hävisi saman tien.
- No, kohta me näemme kuitenkin. Tule tänne! John käski ja pyörähti sängyllä niin, että peitto jäi hänen alleen. Lizzy painoin poskensa Johnin lämmintä ja paljasta rintakehää vasten ja halasi poikaa.
- Tulee ikävää .. Lizzy sanoi maristen ja kurottui suutelemaan Johnin huulia. John kietoi kätensä tiukasti tytön ympärille ja veti tiukasti itseään vasten.
Hetken he makasivat hiljaa kuunnellen toistensa hengitystä.
- Ei mutta nyt .. Minun on mentävä.
Lizzy suikkasi viimeisen suudelman, hipaisi Johnin poskea silkkisellä kädellään ja lähti oven luota vilkaisten.
Avasin minun ja Edwardin huoneen oven. Ikävä ja kaipuu oli vallannut minut heti, kun Lizzy sai oven suljettua. Olisin halunnut juosta hänen peräänsä, ottaa kiinni kädestä ja pitää kiinni ikuisesti.
Ensimmäisenä näin Edwardin pään, joka riippui sohvan käsinojalla. Ryntäsin hänen luokseen, olin jo ravistamassa häntä hereille, kun huomasinkin kiiltävät ja tahmaiset posket, lievästi punoittavat kasvot.
Hän oli itkenyt, itkenyt todella paljon.
John kyykistyi sohvan viereen, kuiskasi Edwardin nimeä ja nosti hänen riippuvaa päätään.
Edward avasi toista silmäänsä, joka punoitti.
- Edward? Mikä hätänä?
Katsoin Johnin pelästyneitä kasvoja, ihmettelin mikä hänellä oli. - Mene pois, mumisin käheällä äänelläni ja yskähdin. Nousin istumaan, hieroin kipeää niskaani.
- Ai vittu ..
- Edward, miksi olet itkenyt?
- Mitä sinä selität, en varmasti ole. Jouduin taas yskäisemään, kurkkuun alkoi sattua ja verhot hennosti lävistävä valo sattui silmiin.
- Silmäsi ovat ihan punaiset, etsin särkylääkettä, päähäsi sattuu.
- Minä tiedän jos pääni on kipeä! Kähisin ja löin käteni kipeälle otsalle.
John talutti veljensä sänkyyn ja toi hänelle vettä ja särkylääkkeen.
Johnin olo oli kurja, hän oli ollut toisen luona kun Edwardilla oli paha olla.
Meni kaksi päivää, kun heidän eteensä lätkäistiin lehti. Edward katseli itseään väsyneesti peilistä, mietti miten tällä kertaa laittaisi hiukset. John tuijotti lehden etukantta, lehti oli paksu.
- E-ed-edward .. John tärisi ja tavoitteli Edwardia käsiinsä vierestään pitäen katseensa lehdessä.
- Ka-katso! John lähes kiljaisi.
Edward käänsi katseensa lehteen, jännittyi ja repäisi itsensä irti Johnin otteesta. Lehdessä oli pusu kuva Johnista ja Lizzystä ja teksti "Näitä asioita et varmasti tiennyt Jedwardista!" John otti lehden käteensä, laski kuinka monen sivun juttu heistä oli.
He eivät olleet antaneet kenellekään haastattelua, eivät antaneet kenellekään Johnin pusu kuvaa.
Varovaisesti John avasi ensimmäisen aukeaman, ja tuijotti sitä silmät kiiltäen, mahdollisista kyyneleistä tai raivosta.
Siellä oli henkilökohtaisia tietoja, muistoja, kuvia.
Siellä oli myös keksittyjä juttuja, valheita, liioittelua.
John murtui eikä pystynyt lukemaan ensimmäistä aukeamaa enempää. Edward luki lehden läpikotaisin.
Jutun lopussa ei ollutkaan Lizzyn nimeä, vaan jonkun ihan toisen. Lizzy olikin oikeasti Mary Sophie.
Kaksoset palasivat kotiinsa. Paparazzit eivät jättäneet rauhaan, ihmiset huutelivat ja pilkkasivat.
Poikien ura lähti laskuun, menneisyyden peiteltyjen totuuksien takia. He yrittivät korjata tilannetta, selittää. Yhtäkkiä he olivatkin yksin, vain toinen vierellä.
Älä luota ihmisiin
Älä katso silmiin
Älä usko aikuisiin
Ne hukuttaa sinut valheisiin
Tanssimme ympäri huonetta ja hoilotimme. Musiikki täytti huoneen ja huitovat kädet sekoittivat sitä.
Salsa, tequila, corazon, cerveza, muy bueno
Salsa, tequila, corazon, cerveza, muy bueno
Emme ymmärtäneet kertosäkeestä paljoakaan, mutta lauloimme mukana täysillä. Sanat ja rytmi olivat mukaansa tempaavia.
UNO
DOS
TRES
TEQUILA!
Katsoin tyttöäni. Minun rakastani, hulluttelevaa ja hurmaavasti kikattelevaa ilopilleriäni.
Edward oli hotellin aulassa fanien piirittämänä. Minä ja Lizzy karkasimme sieltä huoneeseeni. Hän kulki kanssani keikoilla ensimmäistä kertaa. Olemme seurustelleet yli vuoden, mutta rakkaus ja maaginen yhteys ei ole kadonnut väliltämme.
Hola sombrero!
Cuanto costa señorita?
Enchilada, Ronaldo, futbol
Ricky Martin
No hablo español
Lizzy nojasi seinää vasten hengästyneenä sängyille hyppimisestä ja huoneen ympäri juoksemisesta.
- Se oli taas jotain ihan älytöntä! Lizzy heittäytyy nauraen sängylle, ja taputtaa tilaa vierellään.
Asetun varovaisesti hänen viereensä, etten vahingossa satuttaisi häntä liian kapealla sängyllä.
- Eikä kukaan edes ole kaivannut minua. Edward pärjää ilmeisesti ihan hyvin, totesin.
Kiedoin käteni tiukasti Lizzyn vyötärölle. Painoin kasvoni hänen tuuheaan ja ruskeaan hiuspehkoonsa. Hän tuoksui kukilta.
Alhaalla Edward räpsi varmaan jo toista sataa selfietä fanien kanssa. Hän ei jaksanut enää hymyillä hampaat näkyvillä, väänsi hieman huulia hymyä tapailevaan kaareen.
Hän sai yksin huolehtia faneista, kun John riehui likkansa kanssa.
- JEDWARD! JEDWARD!
Fanit, pääosin tytöt kiljuivat ja huusivat minkä pystyivät, eikö kukaan kertonut heille, että se ei pidemmän päälle ole kovin mukavaa?
Edward katseli tyttöjen kasvoja, itkeneitä, hymyileviä, säteileviä, lasten kasvoja. Suuri osa oli alle täysikäisiä. Välillä hän ärsyyntyi yli-innokkaisiin faneihin, jotka hyppivät vuorotellen roikkumaan hänen kaulaansa. Niskaa alkoi jo jomottaa, ja hän hieroi sitä. Hänen ei enää tarvitsisi ottaa faneja vastaan, mutta hän ei myöskään tahtonut nähdä Johnin siirapista valuvia kasvoja kun hän oli Lizzyn kanssa.
Hän ja John olivat parhaita ystäviä, muita ystäviä hänellä ei ollutkaan. Ei ollut vanhoja koulukavereita, koska heitä kiusattiin koulussa. Oli vain faneja ja kiireisiä julkkisbestiksiä, heitä ei oikein voinut sanoa hyviksi ystäviksi.
Edward ei edes katsonut paperia, kun kirjoitti nimikirjoitustaan. Hän katsoi fania silmiin, hymyili vähän ja otti kuvan tämän kanssa. Se kesti vain pari sekuntia, mutta fani haluaa yleensä sanoa jotain, joten kuuntelen ja saatan vastata jotain.
Haukottelin ja sanoin vartijalle etten ota enempää vastaan tänään. Joku avustajistani toi minulle kylmää vettä ja banaanin. Banaani. En syö banaania koskaan ilman Johnia, tapasimme heitellä sitä toistemme suuhun. Tajusin, etten ollut syönyt banaania vähään aikaan.
Avasin sen kuoren ja puraisin. Nielaisin ensimmäisen palan, mutta heitin banaanin roskikseen, se ei ollut makea ja pehmeä, vaan juuri päinvastoin.
Kävelin hissiin, en jaksanut juosta portaita ylös. Nojasin hissin seinään valmiina nukahtamaan siihen paikkaan. Kuului kilahdus ja ovet avautuivat. Kävelin käytävällä hiljaa, etteivät hotellihuoneissa ehkä asustavat fanit kuulisi askeleitani ja ryntäisi käytävälle katsomaan. Pääsin huoneeni ovelle. Minun ja Johnin huoneelle. Kolautin pääni kiinni oveen, puristin silmäni kiinni ja kirosin hiljaa ääneen. Lizzy oli taas huoneessamme. En kestä sitä tekopyhää idioottia.
Räväytin oven auki ja paukautin kiinni äänekkäästi. Ainakin yritin. Se ei oikein onnistunut, sillä ovessa olivat sulkeutumisen hidastajat. Potkaisin seinää, eivätkä kyyhkyläiset huomanneet meluamistani. Sammutin rytmikkään kova äänisen musiikin. Silloin he katsoivat minua ihmeissään ja lopettivat tanssimisen.
- Mitä, miksi teit noin? John kysyi hämillään - Laita musiikki takaisin, tahdon tanssia!
- Etkö voisi olla hetken paikoillasi ja hiljaa? Tahdon levätä, fanit olivat tänään innokkaina.
En suonut katsettakaan Lizzylle. Väliintulija, erottaja, vajaa, ärsyttävä kikattaja. Voisin luetella vaikka mitä nimityksiä tuosta peikkohiuksisesta sekopäästä. Hänessä on jotain outoa, jotain epäaitoa.
Illalla John olisi halunnut viedä lizzyn ulos. Se ei kuitenkaan käynyt, fanit kuulema kävivät liian kuumina. Ja he vihasivat sekopää Lizzyä. Naurahdin, ihan oikein hänelle. Olin tyytyväinen vasta, kun Lizzy saataisiin eroon Johnista. Fanien avulla se kävisi nopeasti, piti vain keksiä miten.
Edward painoi kasvojaan tyynyyn ja yritti saada unta.
Hetken mielijohteesta hän hyppäsi sängystä ja alkoi hakkaamaan tyynyllä seinää.
- Vitun. Lizzy. Haista. Paska. Senkin. HUORA! Edward sanoi yhden sanan joka iskulla. Viimeisen hän karjui niin lujaa kuin vain pystyi.
Edward heitti kätensä suulleen, katsoi hajonnutta untuvatyynyä ja sen sisusta lattialla, katui huutamistaan ja mietti kuinka moni kuuli sen.
Hän vain seisoi keskellä pimeää hotellihuonetta pelkissä boksereissa huohottaen raivosta, untuvan ympäröidessä hänet.
Lukko raksahti, kahva vääntyi ja John sujahti sisään laittaen oven hiljaa kiinni.
- Edward? John suhisi, mutta ei saanut vastausta raivoissaan olevalta veljeltään, joka tuijotti vain eteenpäin siristellen silmiään. John napsautti valot päälle, kohdisti katseensa Edwardiin eikä saanut sanaakaan suustaan.
- Kuulin kyllä mitä huusit. Fanit tulivat käytävälle hädissään. Tajuatko ollenkaan kuinka moni kuuli mitä huusit? Oletko täysin hullu?! Johnin ääni alkoi nousta, hän yskäisi ja puhui taas melkein kuiskaten.
- He kuuntelevat koko ajan. Varsinkin nyt. Edward, kerro mikä helvetti sinulla on! En jaksa sinua, olet muuttunut ihan mahdottomaksi.
- Lizzy, Edward sanoi ääni värähtämättäkään apaattisella äänensävyllä.
John sulki silmänsä, pudisti päätään ja painoi päätään.
- Mikset voi vain hyväksyä, että olen onnellinen? Miksi? Miksi, miksi et voi jättää Lizzyä rauhaan? Kuule, on varmaan parasta, että nukun seuraavan yön Lizzyn luona. John lähti avaten oven hiljaa.
Edward otti peittonsa ja käpertyi huoneen sohvalle. Miksi elämä on epäreilua? Edwardin silmiä alkoi kirvellä, kuin patoutuneet kyyneleet haluaisivat vihdoin polttaa poskia. Kyyneleet alkoivatkin valua vuolaasti, hänen oli pakko nikottaa. Hänellä ei ollut ikinä ollut niin räkäistä itkua, eikä jaksanut hakea paperia vaan itki ja pyyhki nenäänsä peittoon.
Vihasin Edwardia. Ei, ei niin. En ymmärrä Edwardia. En ymmärtänyt, mitä hänellä oli Lizzyä vastaan. Lizzy on ainoa tyttö, johon olen rakastunut oikeasti, enkä koskaan halua luopua hänestä.
Heräsin Lizzyn sängystä, jossa ei ollut itse tyttöä. Hän pakkasi.
- Huomenta .. Mitä sinä teet? Kysyin unisesti ja hieroin päätäni.
- John, voi, minun täytyykin lähteä vähän aikaisemmin toimitukseen. Minulla on kunnia tehdä ylihuomisen erikoisnumero!
Lizzy oli töissä jonkin sortin lehdessä, ei kai kovin suuressa ja tunnetussa. Lizzy ei ollut paljoa puhunut siitä, mutta olin varmistanut häneltä, että se ei ole juorulehti.
Pettymyksen aalto pyyhkäisi ylitseni, mutta tunne hävisi saman tien.
- No, kohta me näemme kuitenkin. Tule tänne! John käski ja pyörähti sängyllä niin, että peitto jäi hänen alleen. Lizzy painoin poskensa Johnin lämmintä ja paljasta rintakehää vasten ja halasi poikaa.
- Tulee ikävää .. Lizzy sanoi maristen ja kurottui suutelemaan Johnin huulia. John kietoi kätensä tiukasti tytön ympärille ja veti tiukasti itseään vasten.
Hetken he makasivat hiljaa kuunnellen toistensa hengitystä.
- Ei mutta nyt .. Minun on mentävä.
Lizzy suikkasi viimeisen suudelman, hipaisi Johnin poskea silkkisellä kädellään ja lähti oven luota vilkaisten.
Avasin minun ja Edwardin huoneen oven. Ikävä ja kaipuu oli vallannut minut heti, kun Lizzy sai oven suljettua. Olisin halunnut juosta hänen peräänsä, ottaa kiinni kädestä ja pitää kiinni ikuisesti.
Ensimmäisenä näin Edwardin pään, joka riippui sohvan käsinojalla. Ryntäsin hänen luokseen, olin jo ravistamassa häntä hereille, kun huomasinkin kiiltävät ja tahmaiset posket, lievästi punoittavat kasvot.
Hän oli itkenyt, itkenyt todella paljon.
John kyykistyi sohvan viereen, kuiskasi Edwardin nimeä ja nosti hänen riippuvaa päätään.
Edward avasi toista silmäänsä, joka punoitti.
- Edward? Mikä hätänä?
Katsoin Johnin pelästyneitä kasvoja, ihmettelin mikä hänellä oli. - Mene pois, mumisin käheällä äänelläni ja yskähdin. Nousin istumaan, hieroin kipeää niskaani.
- Ai vittu ..
- Edward, miksi olet itkenyt?
- Mitä sinä selität, en varmasti ole. Jouduin taas yskäisemään, kurkkuun alkoi sattua ja verhot hennosti lävistävä valo sattui silmiin.
- Silmäsi ovat ihan punaiset, etsin särkylääkettä, päähäsi sattuu.
- Minä tiedän jos pääni on kipeä! Kähisin ja löin käteni kipeälle otsalle.
John talutti veljensä sänkyyn ja toi hänelle vettä ja särkylääkkeen.
Johnin olo oli kurja, hän oli ollut toisen luona kun Edwardilla oli paha olla.
Meni kaksi päivää, kun heidän eteensä lätkäistiin lehti. Edward katseli itseään väsyneesti peilistä, mietti miten tällä kertaa laittaisi hiukset. John tuijotti lehden etukantta, lehti oli paksu.
- E-ed-edward .. John tärisi ja tavoitteli Edwardia käsiinsä vierestään pitäen katseensa lehdessä.
- Ka-katso! John lähes kiljaisi.
Edward käänsi katseensa lehteen, jännittyi ja repäisi itsensä irti Johnin otteesta. Lehdessä oli pusu kuva Johnista ja Lizzystä ja teksti "Näitä asioita et varmasti tiennyt Jedwardista!" John otti lehden käteensä, laski kuinka monen sivun juttu heistä oli.
He eivät olleet antaneet kenellekään haastattelua, eivät antaneet kenellekään Johnin pusu kuvaa.
Varovaisesti John avasi ensimmäisen aukeaman, ja tuijotti sitä silmät kiiltäen, mahdollisista kyyneleistä tai raivosta.
Siellä oli henkilökohtaisia tietoja, muistoja, kuvia.
Siellä oli myös keksittyjä juttuja, valheita, liioittelua.
John murtui eikä pystynyt lukemaan ensimmäistä aukeamaa enempää. Edward luki lehden läpikotaisin.
Jutun lopussa ei ollutkaan Lizzyn nimeä, vaan jonkun ihan toisen. Lizzy olikin oikeasti Mary Sophie.
Kaksoset palasivat kotiinsa. Paparazzit eivät jättäneet rauhaan, ihmiset huutelivat ja pilkkasivat.
Poikien ura lähti laskuun, menneisyyden peiteltyjen totuuksien takia. He yrittivät korjata tilannetta, selittää. Yhtäkkiä he olivatkin yksin, vain toinen vierellä.
Älä luota ihmisiin
Älä katso silmiin
Älä usko aikuisiin
Ne hukuttaa sinut valheisiin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)