Heti herättyäni selasin puhelimeeni tulleet viestit, olisiko hän ajatellut minua. Selasin ne vielä uudestaan, toistin joka aamuiseksi rutiiniksi muodostuneen tavan. Ei. Hän ei ollut ajatellut, ei ollut viestiä. Pettyneenä tiputin puhelimen kädestäni ja hieroin kaksin käsin unisia ja lämpimiä kasvojani. Joka aamu sama toive, sama pettymys. Kattoon tuijottaessani mietin oliko tämä muuttunut yksipuoliseksi, että minä olinkin se joka enää ikävöi. Kokeilin olla laittamatta hänelle viestiä yli viikkoon, katsoisin milloin hän laittaisi viestiä minulle. Mitään ei kuulunut ja joka aamu silmiäni kirveli pidäteltyjen kyynelten takia.
Päivä jatkui, nousin ylös ja elin normaalisti, välillä jopa unohtaen hänet. Kuitenkin koko ajan, jatkuvasti mieleni perukoilla mietin häntä, mietin meitä. Miten meille oli käymässä, mitä minulle kävisi. En kestäisi ajatusta ettei olisikaan ketään, jota voisi ikävöidä ja jolle voisi lähettää hyvänyönsuukkoja, jolle voisi sanoa ne kolme tärkeää sanaa ja saada hänen käsivartensa ympärilleen.
Vai olinko kiintynyt väärään? Hän tuntui oikealta, mutta joskus yllätän itseni ajattelemasta jostakusta muusta hieman samalla tavalla. Lohduttomuus väistyi, viha pyrki sen paikalle. Miksi minä olin se, jonka pitäisi laittaa toiselle viestiä ja ylläpitää suhdetta? Miksei toinen tehnyt mitään, jätti minut vain yksin. En tiedä mitä hän tuntee, enkä ole varma omista tunteistanikaan. Pelkäsinkö vain jääväni yksin, että kukaan muu ei huoli minua?
Vai pelkääkö hän sitä? Pitää minua vain voidakseen sanoa seurustelevansa.
Ilta tuli, edelleenkään ei ollut tietoakaan viestistä. Iltatoimien välissä vain istuin huonoryhtisesti keittiössä tuijottamassa puhelinta kädessäni. Vuoteeseen päästyäni ja laskettuani pääni tyynylle annoin kyynelten tulla. Itkin, koska hän oli unohtanut, koska olin epävarma mitä minun pitäisi tehdä. Meillä meni hyvin, mutta miksi hän ei laita viestiä, odottaako hän, että minä teen sen? En uskalla, en tiedä mitä teen. Onko tämä edes todellista enää, että pitää näin suhteessaan pelätä.
Suljin silmäni tietäen, että huomenna sama leikki jatkuisi. Viimeisenä ajatuksena toivoin hänen välittävän.
